29. syyskuuta 2017

Palmikkopaita

Tuli pakkomielle paksusta palmikkopaidasta vauvalle. Sopivaa ohjetta ei millään meinannut löytyä. Tämä ohje näytti heti täydelliseltä, mutta kuvan perusteella päättelin, että se neulotaan paloista. Palaneuleet eivät ole minun juttuni, joten hylkäsin ohjeen. Selattuani ravelryn vaihtoehdot, palasin takaisin tähän ja kappas vain, sehän olikin saumaton. Ostin heti ohjeen ja aloitin paidan, mutta muut projektit kiilasivat edelle ja lopulta tämän valmistumiseen meni muutama kuukausi. Itse paita oli kyllä paksun lankansa ansiosta supernopea neulottava. Tästä tuli aikalailla juuri sellainen, millaisen paidan halusinkin. Mitoitus on mielestäni hieman pieni, sillä tämä 6 kk koko on meidän 3 kk ikäiselle vauvallemme vain hieman reilu. 

Paidan kaveriksi piti toki neuloa villasukat. Olen jo kauan sitten ostanut tämän Schoppel Wollen jämäkerän facebookin lankakirppikseltä tarkoituksena neuloa siitä vauvalle pitkät villasukat. Nyt viimein sain aikaiseksi, sillä langan keltainen oli juuri samaa sävyä kuin paita. Tämä lanka oli ihanaa! Värit liukuivat yhdestä toiseen aikalailla täydellisesti. Tätä lankaa on ehkä pakko ostaa lisää...  

Villahousut vielä, niin vauva on valmis syksyyn. 


Malli: Silver Birch
Lanka: Drops Karisma
Koko: 6 kk





Sukat: Junasukat
Lanka: Schoppel Wolle Zauberball Stärke 6
Puikot: 2,5 mm

27. syyskuuta 2017

Helsingin käsityömessut 2017

Tulipa käytyä Helsingin messuilla ensimmäistä kertaa. Sain lipun kiitos bloggaajastatuksen. Vaikka messuilta puuttui monia lempimyyjiäni, kuten esimerkiksi Titityy, oli siellä silti paljon tuttuja ja mielenkiintoisia myyjiä. Käsinvärjättyjä lankojakin oli vaikka minkälaisia. Toki Tampereen messuihin verrattuna tapahtuma oli pieni, mutta pienuudessa oli hyviäkin puolia. Tiloissa oli ainakin lauantai-iltapäivänä ihanan hiljaista ja tuotteita sai katsella rauhassa. Väkeä oli, mutta ei tungokseksi asti. Ostettavaakin löytyi, vaikka ei juurikaan sitä, mitä alunperin lähdin hakemaan. 

Olin tiukasti päättänyt, etten osta mitään luksuslankoja tällä kertaa, vaan ostan vain ja ainoastaan tarpeelliset langat lasten villapaitoihin. Tämän lupauksen toteutuminen vaati sitä, etten juuri lankoja tutkinut. Jälkikäteen vähän harmittaa, että itsekurini piti. No, lompakko kiittää. Paitalankoja en lopulta löytänyt, sillä juuri tarvitsemaani Dropsin Karismaa ei Dropsin lankoja myyvällä jälleenmyyjällä ollut. Dropsin merinossakaan ei ollut sopivia värejä, joten tilasin langat lopulta kotiinpäästyäni Adlibrikseltä. Olin myös suunnitellut ostavani kangaskapinalta yksivärisiä college-kankaita, mutta niitä ei heillä ollut messuilla mukana ollenkaan. Lopulta ostinkin vain muutaman vetoketjun joltakin pisteeltä, sekä Kangaskapinalta mustaa trikoota ja mustaa resoria. Näiden lisäksi sain Viljamin Puodin myyjältä yhden pandanapin, ihan vain koska harmittelin, etten ollut käteistä varannut mukaani enkä euron takia viitsinyt korttia käyttää. Blogilla ei ollut tämän kanssa mitään tekemistä, koska hän ei edes tiennyt minun blogia kirjoittavan. Joskus jokin niinkin pieni asia kuin nappi voi ilahduttaa hirmu paljon. Napin ompelen jomman kumman lapseni villapaitaan, kunhan ne valmistuvat. 

Voisin hyvin mennä Helsingin messuille toistekin, ja mielummin isomman budjetin kera. 


Nämä Viljamin puodin pandanapit olivat älyttömän suloisia! Taidan hamstrata niitä Tampereen messuilta lisää, jos niitä siellä on.


Tämä Viljamin puodin panda kyllä vetoaa minuun lähes missä tuotteessa vain.


Muotoiluhuone Tuokio oli uusi tuttavuus. Se on enemmän kankaiden kuosisuunnittelusta tunnetun Sanni Takkisen sivutoiminen yritys, jossa hän myy koruja, ihania villatuotteita, ja muita juttuja. Juttelimme pitkään, sillä selvisi, että meillä on yhteisiä tuttuja. 


Tämä söpö seinäkalenteri pitää ehkä hankkia ensi vuodelle... Muotoiluhuone Tuokiolta tämäkin. Kalenterin lisäksi ajattelin hankkia täältä miehelle isänpäivälahjaksi älyttömän pehmeän ja ihanan merinovillatuubin. 


Muistaakseni nämä upeudet olivat Neulovillan pisteeltä.


Nämä ihanant minivyyhdit (joita en milloinkaan voi vastustaa) olivat Neulovillan. Heillä oli myös hyvä valikoima erilaisia puunappeja.


Rintalan tilan suomenlampaan villoja.


Lentävän Lapasen pisteellä oli ihan hirmuinen määrä Handun kauniita lankoja.


Lentävän Lapasen pisteellä oli myös kaksi Jojin mysteerihuivia.


Vanja Sean pisteellä oli pehmeitä printtineuloksia. Nämä pitää ehkä lisätä ostoslistalle Tamperetta varten.

18. syyskuuta 2017

Klompelompe - neuleita koko perheelle

*Kirja saatu kustantajalta.

Sain aikoinaan synttärilahjaksi mieheltäni sen aiemman Klompelompe kirjan, ja tykästyin. Neuleet olivat yksinkertaisia, kauniita ja toimivia. Viimeinkin olin löytänyt neulekirjan, josta halusin neuloa useamman kuin yksi-kaksi mallia. Neuloinkin kirjasta ainakin tämän ja tämän paidan, ja lisää tulee varmasti. Kun kuulin uudesta Klompelompe neuleita koko perheelle-kirjasta*, halusin sen heti. Tarkoitukseni oli käydä ensin tutkimassa kirjaa livenä ja tehdä sitten ostopäätös, mutta sainkin arvostelukappaleen kustantajalta. Onneksi, sillä tämä kirja oli ainakin yhtä kiva kuin edeltäjänsäkin. 

Klompelompe on vähän kuin meidän satavuotias puinen vuokratalomme. Yksinkertaisen kaunis, pastellinen ja rauhallinen. Mallit ovat yksinkertaisia, värit vaaleita ja neutraaleja, ja kuvat kauniita. Jutellessani kirjasta ystäväni kanssa, hän sanoi, ettei ole vielä oikein innostunut, ja tajusimme värimaailman olevan juuri se ratkaiseva tekijä. Hän kaipasi inspiroivampia värityksiä, kun taas minä nautin kirjan rauhallisesta värimaailmasta, joka antaa tilaa omille suunnitelmille. Huomaan, että minä saatan hylätä neulemallin ihan vain siitä syystä, että se on neulottu jollain inhokkivärilläni. 

Mielestäni Klompelompen molemmat kirjat ovat sellaisia, joiden ohjeilla voi neuloa aikalailla kaiken mitä pieni vauva ja lapsi tarvitsee. Nämä kirjat ovatkin täydellisiä esimerkiksi ihmiselle, joka neuloo paljon vauvalahjoja muiden lapsille. Yksinkertaiset, mutta todella kauniit mallit ovat varmasti monelle mieleen. Klompelompen neuleita koko perheelle-kirjassa mielestäni pintaneuleet olivat mielenkiintoisempia, kuin Klompelompe ihania neuleita lapsille-kirjassa. Kirjat ovat sopivan erilaisia, että on mukavaa omistaa molemmat. Toki tässä koko perheen kirjassa on lasten ohjeiden lisäksi ohjeita myös aikuisille, mikä on kiva lisä. Pidän silti siitä, että pääpaino on lasten neuleissa. 

Voin rehellisesti sanoa, että rakastan näitä molempia kirjoja. Enkä muuten ole ainut Klompelompe-fani meidän perheessämme, nämä molemmat kirjat kuuluvat nimittäin taaperomme lempilukemistoon. Toki kirjoissa on kuitenkin myös huonoja puolia. En esimerkiksi pidä siitä, miten ohjeiden lankasuosituksissa ei lue lankojen metri/g määrää. Korvatakseen langan toisella pitää siis netistä ensin etsiä tämä lanka ja sen tiedot. Toinen asia mistä en niin pidä, on kirjan sukupuolittuneisuus. Esimerkiksi yksi neule on palmikkoversiona tytölle, pojan paidassa palmikot on korvattu helmineuleella. En ymmärrä, miksi tämä jaottelu tarvitsee tehdä. Mielestäni voisi hyvin olla palmikkotakki, ja helmineuletakki, ilman sukupuolijaottelua. Tällaista jaottelua on tässä kirjassa muuallakin. Pienistä puutteistaan huolimatta nämä kaksi Klompelompea ovat ainakin tällä hetkellä ihan lempikäsityökirjojeni joukossa ja tulevat varmasti olemaan kovassa käytössä tulevien vuosien aikana, kun kuorrutan lapseni villalla. 



Näiden housujen pintaneule on mielestäni kaunis ja tällaiset housut ovat käteviä vauvalla. Nämä neulon ehdottomasti kunhan ehdin. 


Kirjan kuvat ja tunnelma on harmonisen kaunis. 


Nämä housut aion neuloa myös, kunhan ehdin. Taidan värjätä jotain jännänväristä lankaa näitä varten. 


Melkein parasta näissä kirjoissa on mielestäni nämä pienet, mutta niin tarpeelliset neuleet. 


Tämän pipon aion neuloa hauskan pintaneuleen takia taaperolleni.


Aikuisten neuleet olivat kauniita myös. Tämä oli mekko, jonka todennäköisesti neulon joskus paitamittaisena (ihan vain koska todennäköisesti kyllästyisin sata kertaa ennen helmaa...). 


Taaperostakin oli pakko napata salaa kuva, kun hän iski kiinni kirjaan lähes heti sen saavuttua. 

Tulipas paljon asiaa tällä kerralla. Kohta toivottavasti on esiteltävänä jokin kirjan neuleistakin, kunhan pääsen tekemään lankahankintoja Helsingin käsityömessuille ensi viikonloppuna.

12. syyskuuta 2017

Sammalmättäät

Tour de Sock on jo lähes ohitse, mutta minä esittelen vasta kolmannen etapin sukkani. Nämä ovat olleet valmiina jo viikkoja, mutta ensimmäiset kuvat olivat epätarkkoja ja uusien ottamisessa kesti kauan. Ensinäkemältä nämä sukat eivät innostaneet, jotenkin ne olivat liian tavalliset. Olin odottanut Tourilta jotain ihmeellisempää. Lopputulos on kuitenkin mielestäni kaunis, vaikkei näissä nyt mitään kovin ihmeellistä olekaan. Helppoa ja yksinkertaista pitsikuviota ja simppeliä palmikkoa vuorotellen. Parasta näissä sukissa oli pieni kikka, jonka avulla kantalapusta tuli todella siisti. Lapun reunimmaiset silmukat nostettiin niin, että lanka oli työn edessä ja neulottiin seuraavaksi takareunasta. 

Ohje oli epäselvä, siihen nähden kuinka yksinkertaiset sukat itsessään olivat. Tämä taitaa olla tyyliseikka, sillä kuulemma monet pitävät juuri tämän suunnittelijan sukkaohjeista. Lanka on värjäämääni Dropsin Fabelia. Pidän tästä värityksestä kovasti ja melkein harmittaa, etteivät nämä sukat jää omaan käyttööni. Pitänee värjätä lisää vihreää, seuraavaksi ehkä jotain todella tummaa ja syvää vihreää. 

Nämä olivat viimeiset sukat Tourilla, jotka sain valmiiksi aikarajan puitteissa. Neljännen etapin sukatkin olisivat valmistuneet, mutta lanka loppui kesken enkä saanut uutta käsiini ennen etapin loppua, sillä jouduin vauvamme kanssa sairaalaan. Tour oli todella positiivinen kokemus kaikenkaikkiaan. Opin jonkin verran uutta, lähinnä pieniä erilaisia tapoja tehdä tuttuja juttuja. Oli jännittävää odottaa aina seuraavaa etappia. Neulominen oli hauskaa, eivätkä sukat vielä alkaneet kovin pahasti kyllästyttää. Jätin kuitenkin Tourin kesken, enkä neulonut kahta viimeistä paria, sillä aikaa ei enää oikein sukille ollut. Aion todennäköisesti osallistua tourille ensi vuonnakin, ja suomen vastaavaan kilpailuun, Sukka-Finlandiaan on jo paikka varattuna. 


Malli: Indecisions
Lanka: Itsevärjätty Drops Fabel
Puikot: 2 mm